Pitkäaikainen vuokra-asunto Bangkokista

Kaksi kuukautta ja 25 nähtyä asuntoa myöhemmin meillä on vihdoin pitkäaikainen vuokra-asunto Bangkokissa! Vaikka moni pikkuasia vielä odottaa hoitamista, tuntuu se silti jo aika vahvasti kodilta. Mutta miksi valitsimme juuri tämän asunnon ja millainen oli asunnonhakuprosessi?

Kriteerit asunnolle

Ihan ensi töiksemme me määrittelimme, millä alueella haluamme asua. Ajattelimme, että paras sijainti olisi jossain mun työpaikan ja meidän kavereiden välimaastossa. Metron varrella ehdottomasti, jotta pääsee liikkumaan helposti – sekä töihin että vapaa-ajalla. Lisäksi toivoimme, että asunnon läheisyydessä olisi kunnon ruokakauppa ja mielellään myös katuruokaa ja muuta elämää.

Päätimme, että asunnossa pitäisi olla vähintään olohuone ja yksi makuuhuone sekä kunnon keittiö. Jos eteen sattuisi sopuhintaan asunto kahdella makuuhuoneella, niin sitä voisi harkita – sittenpä olisi majoituspaikka kylään tuleville ystäville ja perheenjäsenille. Toiveena oli saada asunto mahdollisimman korkealta, koska kerran kun suurkaupungissa elää, niin sen upeaa siluettia mielellään ihailee. Kalustuksen toivoimme olevan moderni ja kivan näköinen ja säilytystilaa halusimme mahdollisimman paljon.

Yksi merkittävä kriteeri meille oli, että talossa pitää olla kiva, iso ja mahdollisimman monipuolisilla laitteilla varustettu kuntosali. Myös uima-altaalle oli korkeat standardit, koska se on usein ainoa paikka, jossa Bangkokissa voi todella nauttia auringosta.

Ja sitten oli tietysti se tärkein tekijä, eli hinta. Emme halunneet, että asuminen haukkaisi liian isoa palaa meidän tuloista, koska Bangkokissa on niin paljon muutakin tekemistä kuin kotona istuminen. Lähdimme siitä, että asunto saisi maksaa noin 25 000 thb/kk (vähän alle 700e). Jossain prosessin vaiheessa meinasimme lipsahtaa tästä aika tavalla, mutta loppujen lopuksi tulimme onneksi järkiimme. Olin myös aika tiukkana siitä, että en halua maksaa enempää kuin yhden kuukauden vuokravakuuden, koska olen kuullut riittävästi juttua siitä, miten ihmisillä on täällä ollut vaikeuksia saada niitä takaisin.

25 asuntonäyttöä

Juhana otti urhoollisesti hommakseen ravata katsomassa asuntoja. Pääasiassa etsimme kiinnostavia taloja Hipflat-nimiseltä saitilta ja sitten Juhana soitteli asuntovälittäjille ja sopi heidän kanssaan tapaamisia. Usein välittäjillä oli tarjota useampia asuntoja kuin sivustolla oli ilmoitettu ja myös muista taloista. Yhteensä asuntoja tuli nähtyä 25, yhdeksästä eri talosta!

Yksikään asunto ei ollut aivan täydellinen. Jossain oli liian vähän neliöitä, toisessa uima-altaalle ei oikein paistanut aurinko, kolmannessa oli yleisesti vähän epäsiistiä ja niin edelleen. Välittäjillä alkoi varmaan jo loppua usko, että meille ikinä mikään kelpaisi.

Pakko valita

Valinta oli vaikea, ja mitä pidempään sitä vetkuttelimme sitä pahemmin aloimme upota ”mitä-jos-jossain-on-vielä-parempi-asunto” -suohon. Tavallaan meidän onneksi vuokrasopimus väliaikaisessa asunnossa oli loppumassa, emmekä enää halunneet jatkaa sitä, joten päätöksiä oli pakko tehdä.

Valitsimme lopulta yhden meitä eniten kiinnostavan talon ja kartotimme vielä kertaalleen kaikki siellä vapaana olevat asunnot. Olimme jo tyytymässä yhteen, joka oli hieman alempana kuin olimme toivoneet, mutta viime metreillä peliin tuli vielä yksi asunto, joka vastasi toiveitamme. Sitten ei ollutkaan edessä enää muuta kuin useamman päivän tinkaaminen vuokrasta ja vuokravakuudesta…

Lauantaina 19.5. kävimme vihdoin kirjoittamassa sopimuksen uudesta kodista. Eikä hetkeäkään liian aikaisin, sillä seuraavana päivänä loppui meidän soppari edellisessä asunnossa. Onneksi muutettavana oli vain rinkat ja muutama kassi!

Kommentoi

Navigate