Bangkok, thaiksi Krung Thep, enkelten kaupunki. Samalla niin suuri, outo ja tuntematon. Ja samalla niin tuttu, rakas ja turvallinen. Kaupunki, jossa näet päivittäin suunnatonta köyhyyttä ja mieletöntä rikkautta. Kaupunki, jossa voit jäädä tunneiksi jumiin järkyttäviin ruuhkiin ja löytää uskomatonta rauhaa puistoista ja temppeleiltä.
Minä ja Bangkok – me tavattiin vuonna 2009. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Bangkok oli jotain niin uutta, erilaista, kesytöntä, eksoottista ja täynnä kontrasteja. Se oli jotain sellaista, mitä en ollut koskaan aiemmin kokenut. Jäin koukkuun; halusin eksyä sen kuuman kosteisiin ja kaaottisiin öihin yhä uudestaan.
Siitä ensitapaamisesta alkoi yksi mun nuoruuteni parhaista ajanjaksoista.
Bangkokiin liittyy lukemattomia muistoja – niin hyviä kuin huonojakin. Paljon sellaisia, joista olen ikuisesti kiitollinen ja onnellinen, että sain kokea ne. En olisi kasvanut sellaiseksi ihmiseksi kuin olen nyt ilman Bangkokia.
Toki meilläkin on sittemmin ollut ongelmamme – kuten kai kaikissa suhteissa. On kiukuteltu ja paiskottu ovia. Huudettu, että tämä oli tässä, ei nähdä enää ikinä. Mutta aina on sovittu. Ja jossain mun sydämen pohjassa on aina säilynyt se ensirakastumisen fiilis Bangkokia kohtaan.
Paluu tänne lähes neljän vuoden eron jälkeen on ollut kuin tapaisi vanhan ystävän, jota ei ole nähnyt vuosiin. Toisen tunnistaa jo kaukaa kävelytyylistä, sitten näkee tutut kasvot. Aluksi keskustelu on hieman muodollista – tunnustellaan, onko toinen yhä sellainen, jollaisena hänet muistaa. Paljon on tapahtunut, elämä on vienyt omille poluilleen.
Mutta sitten, kun kuulumiset on vaihdettu ja jännitys sulanut pois, löytyy se vanha tuttu, jota olet niin kaivannut.
Minä ja Bangkok – vuoroin me rakastetaan, vuoroin vihataan. Vuosien saatossa me ollaan kasvettu sillä tavalla läheisiksi, että tiedän, ettei mikään riita meitä lopullisesti erota. Tiedän, että Bangkok on aina olemassa mua varten, valmis ottamaan kuuman kostean kaaottiseen syleilyynsä, kun sitä eniten tarvitsen.
